Viikon tapahtumat

• LOUNAINEN TYYNIMERI

Japanilainen joukkojenkuljetusalus Hino Maru No.3 vaurioituu ilmahyökkäyksessä    Kupangin lähellä Timorin rannikolla. 

Amerikkalaisen 5. Ilma-armeijan B-25 -pommikoneet iskevät uudestaan Filippiineille. Koneet pommittavat japanilaisia laivoja Cebun vesillä ja japanilaisten asemia Davaossa Mindanaon saarella.  Myöhemmin päivällä koneet tekevät uuden ilmahyökkäyksen Davaoon pommittaen satama-aluetta.

• ETELÄINEN TYYNIMERI

Yhdysvaltain laivaston vara-amiraali Robert E. Ghormley nimitetään Eteläisen Tyynenmeren alueen komentajaksi (COMSOPAC) amiraali Nimitzin alaisuudessa.  Ghormleyllä on komennossaan kaikki liittoutuneiden alueella olevat maa-, meri- ja ilmavoimien yksiköt  Uuden-Seelannin rannikkopuolustusta lukuunottamatta.

• JAPANI

Amerikkalainen sukellusvene Grayling (SS-209) torpedoi ja upottaa japanilaisen rahtilaiva Ryujin Marun (6 243 tonnia) Shikokun saarelta lounaaseen. Hävittäjä Minazuki tekee syvyypommihyökkäyksen, joka pakottaa Graylingin poistumaan paikalta. 

• KIINA - BURMA - INTIA

Burmassa japanilaisen 15. Armeijan joukot saavat aikaan läpimurron brittiläisten puolustusasemiin.  Liittoutuneet ryhmittyvät uusiin asemiin Magwen alueella. Kiinalainen 6. Armeija, joka on tähän asti ollut asemissa Burman ja Kiinan raja-alueella, määrätään takaisin Mandalayn alueelle Keski-Burmaan.  Liittoutuneet aloittavat Yenangyaungin alueen öljykenttien laitteiden tuhoamisen estääkseen niitä jäämästä japanilaisten haltuun.  
 

Iran katkaisee diplomaattiset shteet Japaniin.

• ETELÄINEN TYYNIMERI

Amerikkalainen lentotukialus Yorktown (CV-5) siirtyy Tongatabun vesille Samoan eteläpuolelle  täydentämään varastojaan ennen huhtikuun loppupuolelle ennustettua japanilaisten hyökkäystä Uuden-Guinean tai Salomosaarien suunnassa. 

• KIINA – BURMA - INTIA

Liittoutuneet sytyttävät palamaan Yenangyaungin öljykenttien lähteet ja varastot.   Japanilainen 15. Armeija on edennyt jo öljyalueen ja läheisen brittien lentokentän tuntumaan.

Itä-Burmassa japanilaiset saartavat Lashiota puolustavat kiinalaiset osastot. Lashio muodostaa läntisen päätepisteen Burman tielle, jota pitkin suurin osa Kiinan tarvitsemista sotatarvikkeista on kuljetettu Himalajan vuoristoketjun yli.  

• LOUNAINEN TYYNIMERI

Filippiineillä oleva viimeinen amerikkalainen moottoritorpedovene PT-41, jolla ei ole enää torpedoja eikä polttoainetta, luovutetaan Mindanaon saarella armeijan joukoille siirrettäväksi Lanao –järvelle. Sotilaat sunnittelevat käyttävänsä sitä tykkiveneenä tukemaan maaoperaatioita.  Japanilaisten nopea eteneminen Mindanaolla pakottaa kuitenkin tuhoamaan PT-41:n, jotta se ei jäisi vihollisen haltuun.

• KIINA - BURMA - INTIA

Burmassa japanilaiset jatkavat etenemistään pohjoiseen ja eristävät yhden brittiläisistä divisioonista.

• JAPANI

Japanin Keisarillisen yleisesikunnan Laivastokäsky No.18 määrää amiraali Isoroku  Yamamoton,  Yhdistyneen laivaston ylipäällikön, tekemään suunnitelman ”Operaatio Mi:tä” varten. Tarkoituksena on vallata Midwayn saari ja Aleuttien saariryhmä Tyynenmeren pohjoisosassa. Yamamoto on itse ehdottanut tätä maaliskuussa.

• LOUNAINEN TYYNIMERI

Filippiineillä japanilaisia joukkoja nousee maihin Panayn ja Negrosin saarilla.

Amerikkalainen sukellusvene Tambor (SS-198) upottaa torpedoimalla japanilaisen varastoalus Kitami Marun (394 tonnia)  50 meripeninkulmaa kaakkoon Kaviengista Uuden-Irlannin rannikolla.

• KESKINEN TYYNIMERI

Amerikkalainen Taisteluosasto TF 11 (kontra-amiraali Aubrey W. Fitch), joka rakentuu tukialus Lexingtonin (CV-2) ympärille, lähtee merelle Pearl Harborista. Tehtävän tarkoitus on liittyä Yorktownin (CV-5) taisteluosastoon Tonga-saarilla ja sen jälkeen siirtyä amiraali Fletcherin komennossa  Korallimerelle Rabauliin tehtävää ilmahyökkäystä varten. 

Amerikkalainen kevyt risteilijä Atlanta (CL-51) käy Clippertonin saarella etsimässä merkkejä mahdollisesta vihollistoiminnasta matkallaan Panaman kanavalta Havaijille. Clipperton on pieni, asumaton atolli noin 1 120 kilometriä lounaaseen Meksikon rannikolta.

• KIINA - BURMA - INTIA

Burmassa brittiläinen “Burcorps”, joka käsittää 17. Intialaisen ja 1. Burmalaisen divisioonan jäännökset, jatkaa perääntymistään. Viidakkosotaan tottumattomat joukot taistelevat ilman ilmasuojaa ja niillä on pulaa varusteista, muonasta ja jopa vedestä. Siitä huolimatta kenraali Slim ja hänen intialaiset upseerinsa pystyvät pitämään joukot kasassa ja taistelukykyisinä pitkän viivytystaistelun aikana.

Kuusi Intiasta lähtenyttä amerikkalaista 10. Ilma-armeijan raskasta  B-17 –pommikonetta pommittaa yöllä Rangoonia. 

• INTIAN VALTAMERI

Etelä-Afrikan rannikolla saksalainen apumiinanlaskija Doggerbank (entinen brittiläinen rahtilaiva Speybank, jonka saksalainen kaapparilaiva Atlantis valtasi Intian Valtamerellä 31. tammikuuta 1941) laskee 80 miinaa eteläkaakkoon Agulhasin niemestä. 

• POHJOINEN TYYNIMERI

Amerikkalaiset lentotukialukset Enterprise (CV-6) ja Hornet (CV-8) sekä niitä saattavat risteilijät Salt Lake City (CA-25), Northampton (CA-28), Vincennes (CA-44) ja Nashville (CL-43) saavat polttoainetäydennystä ja lähtevät sen jälkeen 23 solmun nopeudella  kohti Japania jättäen hävittäjät ja tankkialukset merelle odottamaan. 

• LOUNAINEN TYYNIMERI

Japanilaiset pommikoneet, joita saattaa 13 hävittäjää, pommittavat Port Moresbyä Uudessa-Guineassa.

• KIINA - BURMA - INTIA

Japanilainen 15. Armeija on saanut haltuunsa lähes koko keskisen Burman. Liittoutuneet tekevät epäonnistuneen yrityksen vapauttaakseen 1. Burmalaisen divisioonan, joka on joutunut saarroksiin Magwen alueella. Pohjoisempana japanilaiset saavat Yanangyaungissa haltuunsa Irrawaddy-joen laaksossa kulkevan päätien  ja painostavat Sittang-joen laaksossa puolustautuvia kiinalaisia joukkoja.

• JAPANI

”Doolittlen hyökkäys” - amerikkalainen Taisteluosasto TF 16 (vara-amiraali William F. Halsey Jr.), joka käsittää lentotukialukset Enterprisen (CV-6) ja Hornetin (CV-8), saapuu 650 meripeninkulman päähän Japanista.  Koska japanilainen vartioalus Nitto Maru No.23 havaitsee osaston,  Halsey määrää everstiluutnantti Jimmy Doolittlen B-25 pommikoneet lähetettäväksi ilmaan aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Doolittlen 16 pommikonetta iskevät maaleihin Tokiossa, Yokosukassa, Yokohamassa,  Kobessa ja Nagoyassa. Polttoaineen vähyyden takia pommittajat eivät pääse turvaan Kiinassa oleville kentille, vaan useimmat tekevät pakkolaskun  japanilaisten hallussa oleville alueille Kiinan rannikolla.  Pommitusten aiheuttamat vauriot ovat lieviä, mutta psykologinen vaikutus on merkittävä (katso erillinen artikkeli). 

• LOUNAINEN TYYNIMERI

Filippiineillä  japanilaisia joukkoja nousee maihin Panayn saarella.

Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien B-26 Marauder -pommikoneet upottavat japanilaisen lentokoneiden kuljetusalus Komaki Marun (8 524 tonnia) Rabaulin satamassa. 
Aluksen, joka on purkamassa lentopommeja ja torpedoja, perä räjähtää, ja laiva uppoaa osittain. Japanilaiset upottavat hylyn myöhemmin tykkitulella. Komaki Maru on esnimmäinen Rabaulissa uponnut japanilaisalus.

• KESKINEN TYYNIMERI

Amerikkalainen tukialus Lexington (CV-2) kuljettaa merijalkaväen Brewster F2A Buffalo -hävittäjälaivueen (VMF 211) Palmyran saarelle. 

• KIINA - BURMA - INTIA

Burmassa japanilainen 56. Divisioona aiheuttaa pahoja tappioita kiinalaiselle 55. Divisioonalle, joka vetäytyy Mauchin alueelta.  Vetäytymisen takia Lashioon vievä tie  jää käytännöllisesti katsoen ilman puolustusta. Myös Sittang –joen laaksossa kiinalaiset joukot pakotetaan vetäytymään. 
 
Ruoppaaja Megohm (124 tonnia) tuhoutuu Irrawaddy –joella tuntemattomasta syystä..

• JAPANI

Japanin hallitus ilmoittaa, että amerikkalaiset ovat pommittaneet Tokiota ja muita kaupunkeja ja kuvaa vaurioita vähäisiksi. Hallitus myös ennustaa, että amerikkalaiset tulevat ottamaan hyökkäyksestä irti kaiken mahdollisen julkisuuden ja väittää, että kaikki myöhemmin julkaistavat amerikkalaisten lausunnot tulevat olemaan valheellisia ja keksittyjä.

Japanin laivaston alukset etsivät turhaan Halseyn lentotukialuksia Pohjoisella Tyynellämerellä. 

Japanilainen kevyt risteilijä Kiso upottaa vartioalus Nanshin Maru No.21:n, joka vaurioitui edellisenä päivänä amerikkalaisten koneiden hyökkäyksessä.  Myös vartioalus   Iwate Maru No.1 uppoaa ilmahyökkäyksessä saamiensa vaurioiden johdosta.  Sukellusvene I-74 pelastaa Iwate Maru No.1:n miehistön ja siirtää heidät Kisolle.

• LOUNAINEN TYYNIMERI

Filippiineillä Cebun saarella olevat amerikkalais-filippiiniläiset joukot antautuvat japanilaisille.

Corregidorin saarella japanilaisten tykkituli upottaa filippiiniläisen matkustaja-rahtialus Elcanon (1 406 tonnia).
 
Hollannin Uudessa-Guineassa japanilaiset merijalkaväen joukot valtaavat Hollandian ja Sarmin kaupungit. Pienet paikalliset hollantilaiset osastot antautuvat  lyhyiden tulitaisteluiden jälkeen.

Uuden-Guinean pohjoisrannikolla seitsemän USAAF:n B-26 Marauder -pommikonetta pommittaa Laen lentokenttää. Yhdeksän ”Zero”-hävittäjää nousee torjuntaan pudottaen yhden Marauderin ja vaurioittaen toista. 
Darwinissa, Pohjois-Australiassa, kuullaan yllättäen radioviesti Timorin saarella olevalta rannikkovartijalta. Viestin mukaan "Timorilla olevat australialaisjoukot jatkavat taistelua, mutta tarvitsevat kipeästi kenkiä, kiniiniä, rahaa ja ammuksia.”  Viestiä luullaan aluksi väärennetyksi, mutta uudessa radioyhteydessä pystytään varmentamaan lähettäjän henkilöllisyys.  Joukot ovat olleet Timorilla 61 päivää ilman yhteyttä ulkomaailmaan.  Avustustoimien suunnittelu aloitetaan välittömästi.

• KIINA – BURMA - INTIA

Burmassa kenraali Alexander neuvottelee kenraali Slimin ja amerikkalaisen kenraaliluutnantti Stillwellin kanssa brittiläisten ja kiinalaisten joukkojen yhteistyöstä. Samaan aikaan japanilaiset hyökkäävät kiinalaisen 55. Divisioonan kimppuun. Japanilaiset hyökkäävät kolmesta suunnasta ja kiinalainen divisioona hajoaa sotilaiden paetessa vuorille.  Kiinalainen 93. Divisioona tulee apuun, mutta todetessaan tilanteen vetäytyy ilman taistelua.

Isku Tokioon

Isku Tokioon 
18. huhtikuuta 1942

Amerikkalaisten pommikoneiden hyökkäys Japanin keisarikunnan sydämeen, joka tunnetaan nimellä “Doolittlen isku”,  oli todennäköisesti strategisesti tärkein ilmahyökkäys koko Toisen maailmansodan aikana.  Pian Pearl Harborin tapahtumien jälkeen presidentti Franklin D. Roosevelt pyysi Yhdysvaltojen korkeimpia sotilasjohtajia, kenraali George C. Marshallia ja Henry H. "Hap" Arnoldia sekä amiraali Ernest J. Kingiä,  keksimään keinon iskeä Japanin kotisaarille niin pian kuin mahdollista.  Vaikka nämä itsekin halusivat tätä enemmän kuin mitään muuta, pyyntö vaikutti mahdottomalta.  Amerikkalaisten tukialuskoneiden lyhyt toimintasäde sekä hyökkäyksen toteuttamiseen vaadittava aika tekivät tästä vaihtoehdosta toteuttamiskelvottoman. 
     Vuodenvaihteessa 1942 kommodori Francis S. Low, amiraali Kingin esikunnassa palveleva sukellusveneupseeri, lähestyi Kingiä ja kysyi varovasti, olisiko mahdollista lähettää armeijan ilmavoimien keskiraskaita pommikoneita lentoon tukialuksen kannelta.  Ja jos tämä oli mahdollista, voisivatko ne toteuttaa hyökkäyksen Japaniin?
     Kysymys annettiin ratkaistavaksi kommodori Donald B. "Wu" Duncanille, Kingin esikunnan lento-operaatioiden päällikölle.  Selvitettyään kaikkien armeijan keskiraskaiden pommikoneiden ominaisuudet, Duncan päätteli, että North American B-25 – pommittajat saattaisivat päästä ilmaan lentotukialuksen lyhyeltä kannelta. Hän ehdotti asiaa kokeiltavaksi ennen jatkotoimenpiteistä päättämistä.
     Kun perusajatus oli esitetty armeijan ilmavoimien ylipäällikölle, kenraali Arnoldille, hän kutsui puheilleen everstiluutnantti James H. "Jimmy" Doolittlen, tunnetun kilpa- ja taitolentäjän, joka oli palannut aktiivipalvelukseen vuonna 1940 ja oli nyt nimitettynä Arnoldin esikuntaan Washingtonissa. Arnold pyysi Doolittlea ehdottamaan pommikonetta, joka pystyisi nousemaan ilmaan 155 metrin nousukiidon jälkeen kiitoradalta, joka oli vain 25 metrin levyinen, kuljettaen 900 kilon pommikuormaa ja lentämään 3 200 kilometrin päähän.  Arnold ei paljastanut, miksi hän halusi asian selvitettäväksi.  
     Doolittle selvitti valmistajien lupaamat suoritusarvot armeijan ilmavoimien keskiraskaille pommikoneille, jotka olivat Douglas B-18 ”Bolo” ja B-23 ”Dragon”, North American B-25 ”Mitchell”  ja Martin B-26 ”Marauder”.  Doolittle teki johtopäätöksen, että B-25 varustettuna lisäpolttoainesäiliöillä saattaisi täyttää asetetut ehdot.  B-18 ei pystynyt kantamaan vaadittua polttoaine- ja pommikuormaa, B-23:n kärkiväli oli liian leveä ja B-26 vaati liian pitkän nousukiidon. 
     Helmikuun 2. päivänä 1942 kaksi B-25-konetta nostettiin USS Hornetin (CV-8), Yhdysvaltain laivaston uusimman lentotukialuksen, kannelle Norfolkissa, Virginian rannikolla.  Merellä kevyesti kuormatut pommittajat nousivat ilmaan ilman vaikeuksia. Kokeen jälkeen Hornet, jonka päällikkönä toimi kommodori Marc A. Mitscher,  määrättiin Yhdysvaltain länsirannikolle taistelutehtäviä varten. Sillä aikaa Doolittle valitsi 24 B-25 –konetta ja niiden vapaaehtoiset miehistöt 10. Pommituslentorykmentin neljästä laivueesta. Koneet varustettiin lisätankeilla, palopommien ripustimilla sekä automaattisilla elokuvakameroilla. Huippusalaiset Norden-pommitustähtäimet poistettiin ja korvattiin improvisoiduilla tähtäimillä. Viidestä maaliksi valitusta Japanin kaupungista kerättiin tietoja ja karttoja. Osasto kokoontui harjoittelemaan Eglinin lentotukikohtaan Floridassa helmikuun viimeisellä viikolla. 
     Vaikka kaikki kaksikymmentäneljä miehistöä osallistui harjoituksiin,  lentäjille ilmoitettiin, että vain viisitoista konetta osallistuu hyökkäykseen. Ylimääräiset miehistöt olivat varalla. Lentoonlähtöharjoitukset osoittautuivat pelottavaksi kokemukseksi useimmille lentäjille, joita ei oltu koulutettu nousemaan ilmaan äärimmäisen lyhyeltä matkalta ja miniminopeudella. Koneiden pyrstöt saattoivat osua nousussa maahan, mikä oli lentäjistä luonnotonta ja pelottavaa. Laivaston luutnantti Henry J. Millerin opastuksella miehistöt oppivat kuitenkin nopeasti tarvittavan tekniikan.
     Maaliskuun puolivälissä Hornet, joka oli valittu kuljettamaan B-25 –koneet lähtöpisteeseen, oli kulkenut Panaman kanvan läpi Tyynellemerelle.  Maaliskuun kolmannen viikon lopulla kommodori Duncan lähetti Washingtoniin sähkeen : ”Käskekää Jimmyä nousemaan ratsunsa selkään. ”Tämä koodiviesti oli kaikki mitä Doolittle tarvitsi siirtääkseen miehensä ja koneensa länsirannikolle. Koska kaksi konetta oli vaurioitunut harjoitusten aikana, 22 konetta lensi McClellanin kentälle Sacramenton lähelle lopullista tarkastusta varten ennen kuin ne jatkoivat matkaa Alamedaan San Franciscon lahdella.  Hornet saapui Alamedaan 1. huhtikuuta ja  kuusitoista B-25:tä nostettiin tukialuksen lentokannelle. Kaikki 22 miehistöä lähtivät kuitenkin mukaan.
     Hyökkäyssuunnitelma oli hyvin yksinkertainen, mutta osallistujille äärimmäisen vaarallinen. Suunnitelman mukaan vara-amiraali  Halseyn tukialusosasto TF 16 kuljettaisi B-25 -pommikoneet 720 kilometrin päähän Japanin rannikosta.  Siellä koneet nousisivat ilmaan ja lentäisivät meren pintaa hipoen Japanin rannikolle ja pommittaisivat matalalennossa viittä Japanin kaupunkia Tokio mukaanlukien. Pommikoneet jatkaisivat tämän jälkeen matkaansa Kiinaan ylittäen japanilaisten hallussa olevan rannikkoalueen  ja laskeutuisivat Chuchowiin, missä ne liittyisivät vasta perustettuun 10. Ilma-armeijaan.  Jos hyökkäys onnistuisi, se olisi valtava piristysruiske amerikkalaisille, jotka olivat kokeneet sodassa tähän asti vain takaiskuja. 
     Huhtikuun 2. päivänä Taisteluosasto TF 16.2 (Hornet, risteilijät Vincennes (CA-44) sekä Nashville (CL-43), säiliöalus Cimarron (AO-22) ja neljä hävittäjää) suuntasi San Franciscon lahdelta kohti pohjoista Tyyntämerta. Siellä laivojen oli määrä kohdata Halseyn tukiosasto TF 16.1 (lentotukialus  Enterprise (CV-6),  raskaat risteilijät Salt Lake City (CA-25) ja Northampton (CA-28), säiliöalus Sabine (AO-25) sekä neljä hävittäjää).  Enterprisen tehtävänä oli saattaa Hornet lähtöpisteeseen ja tarjota tarvittaessa hävittäjäsuojaa, koska kannella olevien pommittajien takia Hornet ei pystynyt lähettämään omia hävittäjiään tai tiedustelukoneitaan lentoon.
     Huhtikuun 13. päivänä kello 0600 Halseyn tukiosasto, joka höyrysi hitaasti suurta ympyrää pohjoisella Tyynellämerellä Midwayn ja Aleuttien puolivälissä, kohtasi Hornetin ja sen saattajat. Osastot liittyivät yhteen ja suuntasivat suoraan länteen, edeten 300 – 400 meripeninkulmaa vuorokaudessa. Enterprisen nostama lippuviesti päätti laivojen miehistöjen arvailut ilmoittamalla: ”Tämä osasto on menossa kohti Tokiota”.
     Täytettyään laivojensa öljytankit mukana olevista säiliölaivoista, Halsey määräsi lentotukialukset ja neljä risteilijää syöksyyn kohti Japania.  Hävittäjäalukset jätettiin säiliöalusten kanssa odottamaan,  koska ne eivät mahdollisesti pystyisi pitämään yllä tarvittavaa vauhtia kovassa merenkäynnissä.  Miehistöjen varustaessa lentokoneita lähtövalmiiksi,  Doolittle kiinnitti amerikkalaisten upseerien ennen sotaa saamia japanilaisia kunniamerkkejä pommeihin. Mekaanikot kirjoittivat liidulla pommeihin iskulauseita uutiskuvaajien iloksi. Sen jälkeen he keinuttivat koneita saadakseen bensiinisäiliöiden ilmakuplat poistettua ja siten tankkeihin hiukan enemmän polttoainetta.

     Alunperin tukialusten oli tarkoitus lähestyä noin 400 meripeninkulman päähän Japanin rannikosta, mutta aikaisin huhtikuun 18. päivän aamuna Hornetin tähystäjät näkivät pienen kalastusaluksen suoraan edessä.  Amerikkalaiset olivat törmänneet japanilaisten  vartioalusten ketjuun.  Halsey reagoi nopeasti: risteilijä Nashville määrättiin upottamaan vartioalus ja Enterprisen hävittäjäpartio hyökkäämään muiden osaston läheisyydessä havaittujen vartioalusten kimppuun.  Nashville upotti Nitto Maru No. 23:n ja Nagato Marun, mutta nämä olivat jo ehtineet ilmoittaa radiolla amerikkalaisen laivasto-osaston sijainnista.  Vaikka Tokioon oli matkaa vielkä 668 meripeninkulmaa,  tieto radiosanomasta sai Halseyn määräämään kello 0800 pommikoneet lähetettäviksi välittömästi lentoon.  B-25 –koneiden lentomatka lisääntyi siten 250 meripeninkulmaa, mutta Halseylla ei ollut muuta mahdollisuutta.
     Hornetin kääntyessä vastatuuleen ja valmistautuessa lentoonlähtöön, kova tuuli nosti merelle kymmenmetrisen aallokon; suuret laineet saivat laivat keinumaan pärskeiden kastellessa lentokannen sekä miehistön. Tiivisti asetellut koneet käynnistivät moottorinsa. Jonon ensimmäisellä pommikoneella oli käytettävissä vain 145 metriä lentokantta, kun taas viimeisen B-25:n pyrstö roikkui kaukana laivan perän ulkopuolella.
     Johtokone, jota ohjasi Doolittle itse,  kiihdytti vauhtiin pitkin lentokantta,  nousi vaivalloisesti ilmaan, kiersi Hornetin kerran ja otti suunnan kohti Japania.  Lentokoneiden lähtöä valvovat upseerit ajoittivat lähtökäskynsä siten, että pommikoneet nousivat ilmaan laivan keulan noustessa aallon harjalle, mikä lisäsi hiukan korkeutta merenpinnasta.  Kello 0920 mennessä kaikki 16 pommittajaa olivat ilmassa ja matkalla tekemään ensimmäisen Japaniin tehdyn ilmahyökkäyksen. Viimeisen koneen valmistautuessa nousuun, laivan kannella ollut mies liukastui jolloin lentokoneen potkuri leikkasi hänen kätensä irti.

     Välittömästi lentoonlähdön jälkeen Halseyn taisteluosasto kääntyi takaisin itään. Samaan aikaan Enterprisen SBD Dauntless –syöksypommittajat ja F4F Wildcat – hävittäjät hyökkäsivät lähistöllä olevien japanilaisalusten kimppuun vaurioittaen apuristeilijä Awata Marua sekä vartioaluksia Chokyu Maru, Iwate Maru No.1, Asami Maru No.2, Kaijin Maru, Chinyo Maru No.3, Eikichi Maru, Kowa Maru ja Nanshin Maru No.26.
     Polttoaineen säästämiseksi Doolittlen koneet eivät ryhmittyneet hyökkäystä varten vaan lensivät yksittäin kohti Japania.  Vain harvat lentäjät näkivät toisia B-25:a koko hyökkäyksen aikana.  Noin kolmen tunnin lennon jälkeen koneet saapuivat Japanin rannikolle.  Viisitoista konetta löysi maalinsa Tokiossa, Yokohamassa, Osakassa, Nagoyassa ja Kobessa ilman suuria ongelmia.  Amerikkalaiskoneiden lähestyessä maalejaan Japanin pääministeri Hideki Tojo, joka oli kuljetuskoneessa tarkastusmatkalla, näki oudon ruskeanvihertävän koneen vilahtavan ohi. Se oli yksi amerikkalaisista matkalla Tokioon.
     Tokiossa viranomaiset olivat järjestäneet ilmahälytysharjoituksen samana aamuna varautuen amerikkalaisten hyökkäykseen, jota kuitenkin odotettiin vasta seuraavana päivänä. Kello 1220 Vichyn ranskalainen lehtimies Robert Guillain oli asunnossaan, kun hän kuuli sarjan räjähdyksiä melko lähellä. Niitä seurasi hajanainen ilmatorjuntaykkien pauke ja hälytyssireenin ääni. Guillain juoksi kadulle, kuten useimmat muutkin Tokion asukkaat, ja katsoi taivaalle juuri ajoissa nähdäkseen tumman lentokoneen lentävän matalalla kaupungin yli japanilaisen hävittäjän takaa-ajamana.
     Doolittlen osaston koneet pudottivat pomminsa noin 300 metrin korkeudesta saaden osumia öljysäiliöihin ja  teollisuuslaitoksiin, mutta vauriot jäivät vähäisiksi. Yokosukassa yksi B-25 vaurioitti sukellusveneiden emäalus Taigeita, joka oli kuivatelakassa muutettavana kevyeksi tukialuksesi (myöhemmin nimellä Ryuho).  Taigei sai yhden osuman keulaan ja noin 30 osumaa palopommeista, joista kahdeksan jäi suutareiksi.  Laivan vaurioit olivat lieviä, mutta seitsemän miestä kuoli tai haavoittui. 
     Amerikkalaiskoneista vain yksi sai osumia ilmatorjuntulessa. Yksi koneista, joiden puolustusaseet oli jätetty painon säästämiseksi pois, joutui pudottamaan pomminsa Tokion lahteen neljän japanilaishävittäjän ahdistellessa sitä.  Muutaman muunkin pommittajan kimppuun hyökättiin, mutta mikään näistä ei saanut mainittavia vaurioita. 
      Pudotettuaan pomminsa kaikki B-25 – koneet yhtä lukuunottamatta kääntyivät etelään kohti Kiinaa.  Kapteeni Edward J. Yorkin kone oli kuluttanut normaalia enemmän polttoainetta matkalla Japaniin, ja hän tiesi joutuvansa tekemään pakkolaskun mereen jos jatkaisi matkaansa kohti Kiinaa. Tämä takia hän käänsi ohjeiden vastaisesti suunnan luoteeseen kohti Neuvostoliittoa ja laskeutui myöhemmin Vladivostokin lähelle. Hän toivoi, että neuvostoviranomaiset antaisivat koneelle polttoainetta ja sallisivat hänen lentää edelleen Kiinaan, mutta kone miehistöineen internoitiin välittömästi, koska Neuvostoliitto halusi varjella puolueettomuuttaan Japanin suhteen.  York ja hänen miehistönsä pääsivät Iranin kautta länteen 14 kuukautta myöhemmin.
     Muiden amerikkalaiskoneiden suunnatessa kohti Kiinaa ne joutuivat lentämääm voimakkaaseen vastatuuleen, ja oli todennäköistä, ettei Kiinan rannikolle pääsisi kuin muutama kone ennen polttoaineen loppumista. Lentäjien onneksi tuuli kääntyi myötäiseksi, mutta sää heikkeni iltapäivällä pommittajien lähestyessä rannikkoa.  Doolittle ja 11 muuta ohjaajaa päätti kiivetä pilviin ja jatkaa mittarilennossa.  Polttoainemittareiden näyttäessä nollaa, miehistöt hyppäsivät laskuvarjoilla. Yksi mies sai surmansa hypyn aikana osuessaan koneeseen.  Muut pääsivät maahan saaden vain mustelmia, ruhjeita tai nyrjäytten nilkkansa. 
     Neljä konetta teki pakkolaskun; yksi lähelle Nanchangia, yksi rannikolle ja kaksi mereen. Kaksi miestä hukkui yrittäessään uida rantaan.  Yhden pakkolaskun tehneen B-25:n miehistöstä neljä miestä sai pahoja vammoja.  Koneen pyrstöampujan, korpraali David Thatcherin ja kiinalaisten siviilien avustuksella miehet pääsivät paikalliseen lähetyssaarnaajien ylläpitämään sairaalaan, jonne saapui myös yhdessä koneessa ampujana lentänyt lääkäri, luutnantti Thomas White. Sairaalassa  White amputoi  luutnantti Ted W. Lawsonin toisen jalan ja luovutti myös litran verta Lawsonille.
     Koneiden miehistöistä 64 miestä pääsi lopulta Chungkingiin paikallisten kiinalaisten avustamina.  Jotkut lentäjistä jäivät Kiinan – Burman – Intian sotatoimialueella toimivan 10. Ilma-armeijan palvelukseen, muut palasivat Yhdysvaltoihin ja sijoitettiin muihin yksiköihin. Kymmenen hyökkäykseen osallistunutta miestä sai myöhemmin surmansa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa tai Indokiinassa. Kolme ohjaajaa  ja yksi navigaattori joutuivat Euroopassa saksalaisten vangeiksi. 
     Kahdeksan miestä jäi japanilaisten vangeiksi.  Heitä kuulusteltiin väkivaltaisesti ja tuomittiin kuolemaan näytösoikeudenkäynnin jälkeen.  Kolme miehistä teloitettiin ampumalla lokakuussa 1942. Yksi mies kuoli vankeudessa aliravitsemukseen, mutta neljä miestä selvisi hengissä vankileirillä sodan loppuun saakka.
     Hyökkäyksen jälkeen raivostuneet japanilaiset ryhtyivät välittömästi toimintaan. Vara-amiraali Nagumon tukialukset lähtivät välittömästi merelle Makosta, Pescadoreilta, ajamaan takaa Halseyn tukialuksia. Ainoastaan Shokaku ja Zuikaku määrättiin siirtymän Uuden-Guinean vesille  “Operaatio MO:ta” varten.  Taistelulaivat Ise, Fuso, Yamashiro ja Hyuga, raskaat risteilijät Haguro ja Myoko ja kymmenen hävittäjää  lähti merelle Hashirajimasta.  Raskaat risteilijät Atago ja Takao lähtivät Yokosukasta,  lisäksi vielä Maya liittyi myöhemmin näihin.  Myös japanilaiset tiedustelukoneet ja sukellusveneet jäljittivät turhaan amerikkalaisia tukialuksia.
     Tokiossa “vaara ohi” – ilmoitus annettiin vasta kello 1600 ja viranomaiset antoivat lausunnon, jonka mukaan kaupunkia oli pommitettu, mutta hyökkäjien kansalaisuudesta ei mainittu mitään. Viranomaiset lisäsivät "Hänen Majesteettinsa Keisari ja keisarillisen perheen jäsenet ovat vanhingoittumattomia ja keisarillinen palatsi koskematon."  Puolueettomat lehtimiehet saivat pian selville, että Japanissa liikkuvien huhujen mukaan koko Tokio oli palanut tuhkaksi.
     Yli neljännesmiljoona kiinalaista sai myöhemmin maksaa hengellään amerikkalaisille antamastaan avusta, kun japanilaiset sotilaat kylmäverisesti murhasivat kaikki, joita he epäilivät avunannosta. Jopa niiden kylien asukkaita. joiden läpi amerikkalaiset olivat kulkeneet, surmattiin säälimättä.
     Doolitten koneiden aiheututtamat aineelliset vauriot olivat vähäisiä, mutta hyökkäyksen vaikutus amerikkalaisten japanilaisten moraaliin oli suunnaton. Japanilaisten oli pakko tunnustaa, että ajatus rajoitetusta sodasta oli virheellinen.  Sodanjohdon kaavailemassa puolustusvyöhykkeessä oli selvästikin aukkoja.  Hyökkäyksen jälkeen japanilaisten suunnitelmat jatkovalloituksista saivat väistyä ja päätavoitteeksi nousi amerikkalaisten lentotukialusten tuhoaminen.
     Amiraali Isoroku Yamamoto, Japanin Yhdistyneen laivaston ylipäällikkö, kuuli hyökkäyksestä iltapäivällä kotonaan Hiroshimassa. Saatuaan helpotuksekseen tietää, että keisari oli vahingoittumaton, hän vietti loppupäivän järkyttyneenä siemaillen riisilientä. Tilanne oli hänen mielestään nyt selvä. Japanin täytyi iskeä amerikkalaisten eteentyönnettyyn tukikohtaan Midwayn saarella. Suunnitelmat Fidzisaarien, Samoan ja Uuden Kaldedonian valtaamisesta täytyi siirtää tuonnemmaksi. Hänen täytyi pakottaa amerikkalaiset taisteluun ja lyödä heidät koko Yhdistyneen laivaston mahdilla. Mikään ei saanut estää Midwayn suunnitelman toteuttamista. Yamamoton ajatukset olivat seuraavina viikkoina kohdistuneet Midwayhin, minkä johdosta hän salli amerikkalaisten torjua toukokuun alussa Korallimerellä japanilaisten eteneminen Australian suuntaan. Mutta vasta Midwayn operaatio osoittaisi, kuinka hyvin Yamamoto onnistui tavoitteessaan. 

Lähteitä

www.microworks.net/pacific/battles/doolittle_raid.htm
http://www.fiddlersgreen.net/AC/aircraft/North-American-B25/info/info.htm
http://www.sinoam.com/DOOLITTLE_RAID.htm
http://www.doolittleraid.com/people.htm
http://www.homeofheroes.com/wings/part2/01_doolittle_raiders.html
 

{/tab}

Kommentoi ensimmäisenä

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja.
Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.