Suomalaiset tarkka-ampujakiväärit

Suomen armeijan alkuvuosina suurin osa  käytössä olleista aseista koostui venäläisten jälkeensä jättämistä aseista. Kun Tsaarin ajan armeijalla ei vuonna 1918 ollut erityistä tarkkuuskivääriä, niin ymmärrettävästi niitä ei Suomen armeijallekaan päätynyt. Vapaussodassa joissakin kivääreissä oli kiikaritähtäimet, mutta se määrä oli erittäin vähäinen.

Myöskään armeijan alkuvuosina ei tarkkuuskivääreitä juurikaan kehitetty ja hankittu. Syynä tähän oli, että painotus oli tavanomaisempien aseiden hankkimisessa, eikä erikoisvalmisteisiin kivääreihin ja kalliisiin optisiin tähtäimiin jäänyt rahaa.
Ei tarkkuuskivääriä kuitenkaan ihan täysin oltu unohdettu, sillä jo 20-luvun alkpuoliskolla tilattiin ulkomailta kiikaritähtäimiä yksittäisiä kappaleita.

Vähitellen kiinnostus tarkkuuskivääriä kohtaan kuitenkin kasvoi. Osansa tähän kiinnostuksen kasvuun toi kiikarien kasvava maahantuonti metsästysaseisiin ja saatu tieto niiden käytöstä metsästyksessä.
Niinpä vuonna 1927 puolustusministeriön Taisteluvälineosasto päätti tehdä asiasta perusselvityksen. 10.1.1927 majuri T. Raatikaisen johtama neljä jäsentä sisältävä komitea alkoi tutkimaan erilaisia kivääreihin ja konekivääreihin sopivia kiikarimalleja, jonka jälkeen komitea tekisi ehdotuksensa sopivimpien mallien valitsemiseksi.
Hankittiin 8 erilaista kiikaritähtäintä:

• 4 oli Hensoldt & Söhne yhtiön ”Ziel-Dialyt” –mallia erilaisilla suurennoksilla.
• Viides oli samaisen Hensoldt & Söhne yhtiön ”Dialytam” –mallia.
• Kuudes oli Gerard Landlicht 2X (suurennuskerroin)
• Seitsemäs oli C.P. Goerz 4X
• kahdeksas oli Zeiss Zielvier 2 1/2X

Kuusi ensimmäistä mallia hylättiin alkumetreillä niiden rakenteellisen sopimattomuutensa vuoksi. Jättämässään loppuraportissa 8.9.1927 jäljelle jääneet 2 eri mallia kelpuutettiin, mutta komitea suositteli Zeissin mallia, kunhan sen saksalaistyyppistä kiinnitystä vahvistettaisiin. Lisäksi kolmen linjan kivääriin tulisi tehdä pieniä muutoksia. Nämä muutokset olivat seuraavia: kivääriin muunnetaan alaspäin taivutettu lukkotappi ja laitettaisiin irroitettava poskituki.

Vain muutama mallikivääri valmistettiin. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että odotettiin uutta m/27 kiväärin valmistumista, jolloin voitaisiin selvittää kyseisen kiväärin sopivuus tarkkuuskivääriksi.

Vuoden 1931 joulukuussa Taisteluvälineosasto tilasi Asevarikko 1:ltä kiikaritähtäimen jalustan m/27 kivääriin. Tämä kokeilu päättyi vähin äänin. Tämän jälkeen kului vuosia ennen kuin alettiin todella kehittämään kiikarikivääriä, joka voitaisiin ottaa sarjatuotantoon. Yhtenä merkittävänä syynä tähän oli tarkka-ampujien aseiden puuttuminen määrävahvuuksista ja operatiivisista suunnitelmista. Puolustusrevisioni oli jättänyt vuonna 1926 mietinnön, jossa kiikarikiväärien kokonaistarpeeksi oli laskettu 1624 kpl. Määrärahojen vähyydestä johtuen tuo arvio jäi pelkästään teoreettiseksi, ja koko kivääri jäi pois välttämättömistä varustelaskelmista.

Suojeluskuntajärjestön kokeilut

Suojeluskuntajärjestön yliesikunna taisteluvälineosasto kiinnostui kiikarikivääristä samoihin aikoihin, kun armeijan komitea tutki asiaa. Muutamaan japanilaiseen kivääriin asennettiin kiikarit jalustoineen. Nämä kiväärit annettiin muutamalle arvostetulle suojeluskunnan jäsenelle testattavaksi. Yhdeksi koeampujaksi pyydettiin P.E. Svinhufvud tammikuussa 1929.
Vaikka japanilainen kivääri ei 20 –luvun lopulla ollutkaan paras mahdollinen kivääri, niin niin kokeista saatu palaute kannustivat jatkamaan kiikarikiväärin kehittelyä. Huomio kiinnittyi m/28 kivääriin.

Kommentoi ensimmäisenä

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja.
Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Powered by AkoComment Tweaked Special Edition v.1.4.6
AkoComment © Copyright 2004 by Arthur Konze - www.mamboportal.com
All right reserved