| U-255 Sukellus pohjoisessa I |
|
|
|
| 19.09.2008 | ||||
|
Nyt olisi esittely vuorossa hieman erilaista tuotantoa. Kyseessä olisi suomalaisen sarjakuvapiirtäjä Aapo Kukon teos U-255. Näin Piirtäjä itse kertoo teoksestaan ” Sarjakuva alkaa vuoden 1942 keväästä ja seuraa saksalaista sukellusvenettä U-255, joka saa salatun käskyn päämajalta heti tarinan alkuun. Trilogian ensimmäisessä osassa keskitytään enemmänkin hahmojen ja tunnelman kuvaamiseen sekä pohjustetaan tulevaa, joten varsinainen "action" alkaa vasta myöhemmin.”
Aapo kertoo miksi juuri sukellusveneet Miksi sitten mustavalkoinen sarjakuva? Jatkuuko U-255 tarina? Mistä sarjakuva-albumia voi ostaa? Aapo on jo aiemmin näytellyt taitojaan Hutikudin foorumissa, mutta nyt ei muuta kuin kipin kapin tilamaan albumia. Hutikutikin pyrkii jossain vaiheessa tekemään arvostelun tästä albumista, Mutta voit jo itsekin muodostaa oman mielipiteen pienen näytepalan myötä.
Hutikudin kantakapiaseet toivottavat Aapolle onnea sekä menestystä sekä kiittävät häntä että on tarttunut harvoin käytävään asiaan antaumuksella Lisää suosikkeihin (83) | Tulosta | Sähköposti
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja. Powered by AkoComment Tweaked Special Edition v.1.4.6 |
||||
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



Sarjakuva-albumi


